Tervetuloa tutustumaan mallorcanpaimenkoiraan Suomessa

Mallorcalainen on vielä harvinaisuus Suomen kamaralla. Kuitenkin uskoisin että rodulla olisi potentiaalia pienessä mittakaavassa myös täällä ja siksi avasin sivuston näille kahdelle kaunokaiselle mitkä omistan ja mitkä tietääkseni ovat toistaiseksi Suomen ainoat yksilöt.

Mallorcanpaimenkoira on keskikoa hiukan suurempi musta maatiaisen näköinen koira. Ulkonäkö ei ole monellekaan se houkutin miksi tämä koira halutaan vaan koiran luonne. Itse rakastan molempia ominaisuuksia. Rotu on edelleen hyvinkin epäyhtenäinen ja vaihtelu rodun jopa pentueen sisällä niin ulkomuodon kuin luonteenkin suhteen on suurta. Joitakin yhteneväisiä piirteitä kuitenkin löytyy ja niitä nimenomaan pidetään rodulle ominaisina. Näitä ovat omistajaan ja perheeseen kiintyminen ja uskollisuus, helppo koulutettavuus ja työinto. Ulkoiset seikat ovat jääneet luonteen varjoon vaikkakin rodulle järjestetään esim erikoisnäyttely Mallorcan saarella joka vuosi.

Yhteystiedot

Mallorcanpaimenkoira

+358 404648328

Uutiset

Kevättä rinnassa 2016

15.03.2016 20:14
Moiralla alkaa ikää olla jo puolitoista vuotta ja suunnitelmissa on ensimmäinen näyttelymme :) Ihan Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyyn ei ehditty, mutta Kotkassa olisi tulossa Kotkan ruusu ja Hamina bastion, katsotaanhan jos sieltä lähtisi käyntiin show kausi!